Kauppakeskus Koskikeskuksen uudistaminen
Ratinan suvannon tuntumassa sijaitseva Koskikeskus on ollut Tampereen vilkkaimpia kauppakeskuksia jo kolmen vuosikymmenen ajan. Koskikeskuksessa käy joka viikko yli 100 000 asiakasta. Vuonna 1988 ovensa avannut kauppakeskus koki vuonna 2012 uudistustöiden ansiosta ilmeen kirkastumisen.
Koskikeskuksen perusparannuksessa 29 100 m² kauppakeskus uusittiin niin sisältä kuin ulkoakin. Huomionarvoista on se, että Koskikeskus oli toiminnassa koko perusparannuksen ajan. Samalla myös kauppakeskuksen myymälämäärä nousi 80:stä noin 100 myymälätilaan. Kaikki liiketilat uudistettiin vastaamaan 2000-luvun vaatimuksia ja aivan uusia liiketiloja rakennettiin kellarikerrokseen.