Hovimäen rakennukset ovat Tampereen vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia 1840-50-luvuilta. Korttelikokonaisuus on valtakunnallisesti merkittävä ja kiinteä osa Finlaysonin alueen historiaa Tampereella.
Ne on ilmeisesti alun perin suunnitellut muurarimestari Erik Johan Wennerqvist, joka toimi muurarimestari Träskelinin apulaisena kuusvooninkisen rakentamisessa. Hovimäen kulmarakennus on siirretty Plevnan rakennustyömaan alta 1870-luvun puolessavälissä ja pienempi rakennus siirrettiin pääkonttorin rakennustyön alta vuonna 1895. Rakennuksiin on myöhemmin tehnyt muutoksia mm. Georg Schreck, jonka käsialaa on kulmarakennuksen nykyiset julkisivut.
Tavoitteena saneerauksessa ja restauroinnissa oli säilyttää ainutlaatuisten, suojattujen rakennusten luonne ja käyttää perinteisiä työmenetelmiä sekä materiaaleja. Historia näkyy etenkin rakennusten muodoissa ja yksityiskohdissa. Esimerkiksi kaikki kunnostettavissa olleet ikkunat ja ovet on kunnostettu kiinnittäen samalla huomiota tiivistyksiin ja toimivuuteen. Aika näkyy yksittäisten rakennusosien pieninä kulumina ja patinana, joita uudessa rakennuksessa ei koskaan ole. Pienet epäsäännöllisyydet ja vinoudet ovatkin osa tunnelmaa. Lopputuloksena on moderneja toimivia asuntoja vanhojen rakennusten ja rakenteiden ehdoilla, aikaa ja historiaa kunnioittaen.